Toivoin jonkin sortin tuulta reeneihin ja sen sainkin. Keli aavistuksen plussan puolella ja lunta maassa. Tavoitteena oli Halolle onnistunut ja mukava suoritus ilman hirveetä vaatimustasoa. Tahdoin vain saada hyvän reenin alle kun nyt on menny useampi kerta ei niin sujuvasti tai vain hassutellen. Kaksi maalimiestä tuulen yläpuolella jotka Halppa haki ja ilmaisi tosi hienosti. Taitava iso tyttö <3. Pimeys ei tuota ipanalle mitään ongelmaa ei töissä eikä vapaalla. Yhtä sykkeellä se työskentelee.

Siiri sippuralle aattelin vain sunnuntaikävelyä. Maalimies oli n. sadan metrin päässä jemmassa ja lähimmä tallustelemaan mettäautotietä pitkin. Totesin toiselle reeniryhmäläiselle ääneen, että Siiri on vapaa-ajalla ajellut jos minkä jälkeä ja samassa tajusin itekkin seurata vähä että mitä se ipana oikein puuhaa. No maalimiehen jälki näkyi ja näkyi myös tomera pieni musta hahmo ajamassa sitä jälkeä. Nenä tiukasti kiinni maassa se viipotti menemään ja kahteen otteeseen katteli mua. Siitä sitten palkkasin ja kuttuin tykö. Itse haki uuestaan jäljen ja jatkoi matkaa. Loppu kymmenen metriä tais tulla haun avulla mutta mahtava oli huomata miten ipanan ruumiin kieli muuttu kun maalin pongasi. Korvat tötterölle ja häntä vispaten se kirmas kohti puun kyljessä olevaa maalimiestä. Maalimiesmotivaatio näyttäisi olevan mukavasti kohillaan kun seurasi miten rytmikkäästi häntä vispasi koko nakkituokion ajan <3