Reenien kertomaa.

Aloitetaan Siiristä kun se rupesi Maunon kanssa kuorolaulamaan. Raasut pennut kun nyt nuin hylätty yksinään pimeään maailmaan. Lauloivat tosiaan suohon niin että se kuulu hakualueen toiseen reunaan asti: AI MAUNOOOOOOUUUUUU ONKO SUT HYLÄTTYYYUUUU.. JOOO SIIRI ON MUUUU UUUUU UU UUUUUUUT UUUUU :mrgreen:

Mutta ite ipanasta. Vauhtia on kun pienessä pitäjässä, joten hylkäsin jo alkuunsa makkararinkiajatuksen kun Siirillä selkeesti toi mörköhomma on ihan omiin kuvioihin sidonnaista. Sunnuntaikävelyperiaatteella reagointiharjoitus. Maalimiehet olivat menneet alueelle kohtisuoraan polun yli, mitä kuljettiin ja Siiri tomerasti työsti miten kuten ja  mitä lie :mrgreen:. Välillä jälkeä, välillä jäljen vierustaa ja perille päästiin. Salla oli jemmassa poterossa ja pieni glub liikahti kurkussa kun ajattelin että kohta se hyökyää poteroon kaveriksi. Sipalle pitää selkeesti tehä lisäksi nyt joko makkararinkiä tai ihan vaan syöttöharjoituksia, sillä tahto maalimiehen sormetkin mennä pienen nälkäisen piraijan suuhun, vaikka kotona syöminen on hillittyä ja hallittua. Toiselle maalimiehelle menimmä jäljen suuntaisesti ja en oikein ole varma että ajoiko Siiri jälen maalimiehelle vai saiko se lopunpeleissä hajut ilmasta, mutta Kati löytyi. Vautsi sitä häntää joka Siiriä heiluttaa. Ei ollut mörköjä metsässä, vaan rohkea pieni eläin. Saapa nähä mitä ilmaisun kanssa tullaan tekemään. Arkielämän helpotusta ajatellen kutkuttelis vähän toi haukkumalla ilmaseminen. Vois olla kätsää täällä neljäkin seinän sisällä saada toi hiljenemään :mrgreen:

Halpalla taas oli superkivaa. Suunnittelin treenin niin että toinen maalimiehistä oli pennuille hankalaksi osoittautuneessa rinnekohdassa, missä tuuli ei puhaltanu loogisesti vaan nakko sulotuoksuja mihin sattuu. Halo haravoi oikeastaan varmaan koko tallatun alueen ja vasta lopussa rupesi tarkentamaan jälkeä. Me ilmeisesti kätevästi seisoimma just tuulen tuoman edessä, sillä se kävi meän hajuja tarkentamassa. Todettuaan meidän olevan vääriä kohteita, se kipitti suoraan maalimiehelle. Tänään ei ollu ykkösnamia eikä maalimiehellä palkkaa vaihtelun vuoksi, niin sepäs kirvoitti melkoiset huutoremakat maalimiehellä. Ite olin päässy liian lähelle paikkaa, joten ilmaisun perille tulo oli vähän laimeahko. Ääntä piisasi kyllä, mutta itse se mun luokse tulo oli vähän hitaanlainen. Toinen maalimies oli jemmassa poterossa joka oli suljettu pakkauslavalla. Helposti Halppa etti hajun lähteen ja nosti mahtavan metakan kun ei päässykkään lähikosketukseen maalimiehen kanssa. Ilmaisu jälkimmäisellä parempi. Mutta mikä ihaninta, ipana rakastaa tehä tätä hommaa ja sen kanssa on mukava tehä.

Mutta ei tekstiä ilman kuvaa..

hunden.jpg

kesken.jpg

Huomisen päivän ohjelma = naruleikit :mrgreen:

sopiikoeisovi.jpg